Arvioin blogissa sellaisia kirjoja, joita pidän hyvänä kirjallisuutena. Arvioni ovat tietenkin subjektiivisia, mutta pyrin käyttämään niitä tehdessäni kirjallisuustieteellistä koulutustani ja perustelemaan ne. Jos pelkäät juonipaljastuksia, älä lue tätä blogia. Kirjoja on joskus mahdoton arvioida kertomatta niiden sisällöstä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runouden kääntämisestä eli Runeberg ja samma på finska

Olen kasvanut kotimaisten kieliemme välimaastossa. Minusta ei koskaan tullut täysin kaksikielistä, ja ruotsinkielisessä kansakoulussa tutuksi tullut ruotsin kieli on päässyt unohtumaan sen verran, että en enää puhu sitä sujuvasti. Ruotsin kieleen liittyy kuitenkin lapsuusmuistoja ja tunnelmia, jotka ruotsinkielinen ilmaisu herkästi aktivoi.

Kieli ja kulttuuri kietoutuvat yhteen, mutta en osaa erotella, viehättääkö minua ruotsin kielessä siihen latautunut kulttuuriperintö, vai onko kysymys vain lapsuudessa syntyneistä mielleyhtymistä. Joka tapauksessa ruotsin kieleen tuntuu latautuvan sisältöjä, joita en tavoita suomen kielessä.

Eri asia on tietenkin, että runoilijan tekstiä ei oikeastaan voi kääntää niin, että koko sisältö ja merkitys säilyisivät samana. Minun ikäluokkani luki oppikoulussa J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita. En muista, oliko käytössä Paavo Cajanderin vai Otto Mannisen käännös. Molemmat ovat hyviä runoilijoita, mutta kumpikaan ei tavoita Runebergin sointuvaa tyyliä. Näytteeksi alku runosta, jonka mukaan kokoelma on nimetty:

Till flydda tider återgår
Min tanke än så gärna,
Mig vinkar från förflutna år
Så mången vänlig stjärna.
Välan, vem följer nu mitt tåg
Till Näsijärvis dunkla våg?

Mennyttä aikaa muistelen
niin mielelläni vielä;
niin moni armas tähtönen
minulle viittaa siellä.
Ken mua seuraa retkelle
nyt Näsijärven rannalle?
(suom. Paavo Cajander)

Viel' entisaikaa muistamaan
mun aina mieli halaa,
niin moni tähti tuikettaan
tutusti sieltä valaa.
Ken kera käy? Mun tuonne tie
luo tumman Näsijärven vie.
(suom. Otto Manninen)

Se mitä jään kaipaamaan suomennoksissa, on tunnelma, jonka minussa herättää ilmaisu "Näsijärvis dunkla våg". Cajander sivuuttaa sen täysin ja vie lukijan vain Näsijärven rannalle. Mannisen runoilijansielua säe on ilmeisesti koskettanut enemmän, sillä hän kuljettaa lukijan "luo tumman Näsijärven". En moiti, totean vain, että on mahdoton tavoittaa tunnelma, jonka alkuteksti luo. Ja tietenkin minun lukukokemukseni on subjektiivinen, sana dunkel herättää ehkä vain minussa aivan erityisen tunnelman, jolle tumma ei ole riittävän tarkka vastine (enkä tiedä, mikä muukaan olisi).

Omista ruotsinkielisistä runoilijoistamme minulle rakkain on Karl August Tavaststjerna. Olin lumoutunut, kun murrosikäisenä löysin hänen runonsa "Hemåt i höstregn". Tässä muutama säe alusta:

Hemåt i höstregn, hemåt i natten,
hem öfver svarta svallande vatten,
hemåt mot vinden, hemåt mot strömmen
styr jag min farkost, men såsom i drömmen,
vågorna väcka mig icke ur den.

Valter Juvan suomennos pyrkii käyttämään samaa kuvakieltä luodakseen samankaltaisen jylhän tunnelman. Lopputulos on hyvää runoutta, mutta silti (minun kokemuksenani) kovin erilainen kuin alkuteksti:

Syksyllä kotiin, syksyllä yössä,
Syksyllä vetten mustassa vyössä.
Tyrskyjä vastaan, tuulta ja lunta,
Purttani ohjin, mut uinuen unta,
Josta en herää vaaroissa tien.

Kirjallisuus ja varsinkin runous on sanamagiaa. Höstregn on sanakirjamerkitykseltään sama sana kuin syyssade, mutta ö-äänne luo aivan erilaisen tunnelman kuin yy. Ja hemåt-sanan rytminen toistuminen on oleellisen tärkeää alkutekstissä, eikä "svarta, svallande vatten" kuulosta samalta kuin "vetten mustassa vyössä". Toistan siis: käännös on ihan hyvää runoutta, mutta tunnelmaltaan eri kuin alkuteksti.

Loppupäätelmä: runoutta ei oikeastaan voi kääntää. Joten jos haluatte tutustua ruotsinkieliseen runouteen, joka on ollut kasvualustaa suomenkieliselle kulttuurille ja kirjallisuudelle, opetelkaa ihmeessä ruotsia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.